Puhelin pirahtaa kesken kiireisen työpäivän. Pienen, noin 2500 asukkaan kunnan tekninen johtaja soittaa ja kertoo ongelmastaan. Katusaneerauksen yhteydessä oli havaittu, että kunnan vesiverkoston venttiilit eivät pidä ja saneerauksen tarvitsemaa vesikatkoa ei saada tehtyä. Asialle pitäisi tehdä jotain pikaisesti.
Ajelemme paikan päälle tutustumaan tilanteeseen. Kunnan keskusta näyttää hyvin tyypilliseltä suomalaiselta kylältä. Siellä täällä iäkkäämpi ihminen kiiruhtaa kauppakasseineen kohti kauppaa tai kotia. Kenelläkään ei tunnu olevan mikään erityinen kiire - minnekäs sitä, valmiissa maailmassa. Yksi kaivinkonekin tulee vastaan ja mietin, kertookohan se jotain kunnan elinvoimasta. Varsinaisia uudisrakentamiskohteita ei kuitenkaan näy ja talojen rakentaminen on ajoittunut selvästikin 60- ja 70 -luvulle. Sen perusteella osaammekin aavistella, minkälainen tarina vastassa on, kun koputamme teknisen johtajan ovea.
Aavistus osuu aika lailla oikeaan, kun kuulemme että vesihuoltoverkosto on rakennettu käytännössä kokonaan 60-luvulla. Merkittäviä saneerauksia ei ole tehty. Toki jotain yksittäisiä osia on vaihdettu, kun ovat rikkoontuneet. Ymmärrämme nopeasti, että koko verkosto alkaa olla elinkaarensa päässä.
Katsomme paperista verkostokarttaa ja mietimme, minne ensisijaisesti pitäisi asentaa toimivat venttiilit. Neljälle venttiilille lyödään paikat kartalle ja ryhdytään sopimaan, mikä yö homma tehtäisiin. Työn tekeminen yöllä on käytännössä ainoa vaihtoehtoa, koska koko taajamasta pitää katkaista vesi aina vesitornilta asti ja katkos on väistämättä pitkä. Montut joudutaan tietenkin kaivamaan auki jo useampi päivä ennen varsinaista operaatiota, jotta saadaan selville, millaisilla osilla projektiin on varauduttava. Ne, jotka tietäisivät mitä maan alla on odotettavissa, ovat itse kasvaneet nurmea jo pitkän aikaa.
Jossain vaiheessa otan lempeimmän kaikista niistä ilmeistä, mitä minulle on suotu ja muistuttelen selvilläolovelvoitteesta, eli siitä että vesihuoltolaki velvoittaa kuntia olemaan perillä laitteiston kunnosta. Vastapuolen ilmeestä päätellen laki on vähän liiankin tuttu ja ongelma ei ole tietämättömyydessä. Keskustelun edetessä rohkenen kysyä, että olisiko tässä mahdollisuutta pitkäaikaisempaan yhteistyöhön, kun tekemistä olisi niin paljon. Johtaja toteaa, että ehkä ensi vuonna hän saa rahat seuraavan neljän venttiilin vaihtoon. Hymyillään, kun kumpikaan ei itkeäkään viitsi. Molemmat tiedämme, että muutama venttiili on kuin pisara kunnan tarpeiden meressä, joista vesihuolto on vain yksi osa. Laajemmin kun asiaa vielä ryhtyisi pohtimaan, moni nuori kirjoittaisikin jo kunnan nimen alle canceled, yrittipä kunta vielä rimpuilla eteenpäin tai ei.
Ihailen kuitenkin johtajan sinnikkyyttä. Huolimatta tuskaa lisäävästä tiedosta ja huutavasta kroonisesta rahapulasta, akuutit hommat päätetään tehdä pikaisesti. Ehkäpä jo seuraava työ päästään tekemään päivällä, huomattavasti edullisemmin.
- - -
Vesilaitosyhdistys julkaisi juuri uuden ansiokkaan raportin, jossa arveltiin vesihuollon kokonaisinvestointitarpeen tuplaantuvan aina vuoteen 2040 asti. Kyseisessä kunnassa on vuoden 2040 ennusteiden mukaan 1800 asukasta eli 700 vähemmän kun tänä päivänä ja huoltosuhde nykyistä huonompi. Kun investointilaskelmia verkostoon lähdetään tekemään pienessä kunnassa tilanteesta, jossa tulopohja on koko ajan kaventumassa, ollaan kestämättömässä tilanteessa. Niin kuin aiemmin on todettu monessa yhteydessä, vesihuollon osalta tarvitaan todellakin isoja rakenteellisia uudistuksia, jotta maa saadaan pidettyä asutettuna. Toinen mitä tarvitaan, on radikaaleja teknologisia innovaatioita, joiden avulla saneerauskustannuksia saataisiin alas.
Ari Huusko
