Elokuussa 2024 toteutettu sukitusprojekti Jyväskylässä oli osa laajempaa kunnallistekniikan huoltovarmuuden parantamista. Projektin tarkoituksena oli varmistaa alueen viemäriverkoston toimivuus ja lisätä teknistä käyttöikää tulevaisuudessa ilman kaivamista, mikä on linjassa VMSV:n tavoitteen kanssa pyrkiä jatkossa syventämään asiantuntemustaan kaivamattomien menetelmien parissa ja kehittämään innovatiivisia ratkaisuja kunnallistekniikan ylläpitoon.
Tavoitteena toimintavarmuus
Kunnossapitotarkastusten yhteydessä oli havaittu tarvetta tunnelissa kulkevan viemärin kannakoinnin uusimiselle. Samalla kun päädyttiin työhön vaativissa olosuhteissa tunnelissa, niin päätettiin varmistaa myös linjan pitkäikäisyys sukittamalla DN500 kokoa oleva viemäri
Kaksiviikkoinen projekti sisälsi ohipumppauksen viemärille (300 metriä) ja yhteensä 137 metrin mittaisen putkiston sukittamisen. Työmaa sijaitsi vilkkaasti liikennöidyllä ostoskeskusalueella, mikä toi lisähaasteita liikenteenohjaukseen ja työskentelyyn syvällä maan alla, jopa yhdeksän metrin syvyydessä. Ahtaat tunnelit ja vanhat kaivot tekivät projektista teknisesti vaativan, mutta työ eteni suunnitellusti ja aikataulussa.
Haasteet ratkottiin yhteistyössä
Projektin aikana ei ilmennyt suurempia yllätyksiä, ja työ eteni ”kuin elokuvissa”, kuten projektia vetänyt Timo Pekkarinen kuvaili. Erityisesti yhteistyö Aarsleffin asiantuntijoiden kanssa sujui mutkattomasti, ja heidän ammattitaitonsa sekä kokemus sukitusmenetelmistä olivat avainasemassa projektin onnistumisessa. Haasteet, kuten putkien kutistuminen jäähtyessään, ratkaistiin ajoissa, eikä aikatauluun tullut viivästyksiä.
Tarkka dokumentaatio ja tyytyväinen asiakas
Projektin lopputulos oli sekä asiakkaana olleen Alva-yhtiöiden, että asukkaiden näkökulmasta onnistunut. Liikennettä siirrettiin tilapäisille reiteille työmaan ajaksi, ja koko prosessi aiheutti vain vähäistä haittaa alueen toiminnalle. Lopputuloksesta laadittiin tarkka dokumentaatio, joka sisälsi valokuvat ja videokuvat tunnelista sekä putkista, mikä vahvisti, että työ tehtiin huolellisesti ja laadukkaasti.
Jyväskylän sukitusprojekti osoitti jälleen, miten kaivamattomat menetelmät voivat olla tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja kunnallistekniikan haasteisiin. VMSV ja Aarsleffin asiantuntijoiden yhteistyöllä onnistuttiin parantamaan alueen viemäriverkoston toimintavarmuutta pitkälle tulevaisuuteen.
Timo Pekkarinen
Työmaapäällikkö timo.pekkarinen@vmsv.fi , p. 050 477 3954