Menu Close menu

08.12.2022 Kimmo Järvinen

VMSV:n alan toimijoita yhdistävään työhön tukea EU-rahoituksesta

VMSV:n tavoitteena on luoda vesihuollon toimijoille yhteinen yhteistyöalusta.

Käynnistimme kesällä hankkeen, jonka tarkoituksena on ollut kartoittaa, millaisia tarpeita vesihuollon toimijoilla on palveluiden ja erityisesti mahdollisten digitaalisten palveluiden saralla. Saimme kyselyyn hieman alle 50 vastausta.

Kyselyyn saatujen vastausten pohjalta suosituimmaksi ajatukseksi on jalostunut yhteistyöalusta, jonka avulla me kaikki toimialalla toimivat voisimme löytää toisemme paremmin ja käydä avointa dialogia löytääksemme parhaat ratkaisut aina kulloiseenkin haasteeseen.

Keskeisiä ajatuksia palvelusta ovat esimerkiksi:

  • Tietoisuus siitä, mitä palveluita eri yritykset tarjoavat
  • Tietoisuus siitä, mitä palveluita laitokset milloinkin tarvitsevat
  • Parhaiden käytäntöjen löytäminen
  • Parhaiden toimijoiden tunnistaminen
  • Toisten auttaminen ja avun saaminen
  • Ideoiden jalostaminen
  • Mahdollisuus rakentaa verkostoja
  • Vesihuoltopalveluiden markkinan vahvistaminen
  • Kasvun mahdollistaminen toimijoille kotimaassa ja myös kansainvälisten mahdollisuuksien synnyttäminen

 

Tuumasta toimeen

Myös toimialajärjestöjen erilaisissa selvityksissä samoihin teemoihin on nähty tarvetta, mutta mikään taho ei ole vielä toistaiseksi edistänyt asiaa. Niinpä me ajattelimme ottaa aktiivisen roolin ja lähteä sitä toteuttamaan.

Aktiivisena kannanottajana haluamme rohkaista muitakin avoimeen dialogiin, ja se onkin keskiössä myös uudessa alustassa. Toivomme, että saamme mukaan mahdollisimman paljon vesilaitosten ammattilaisia erilaisissa rooleissa, palveluiden ja materiaalien tarjoajia, toimialajärjestöjä sekä oppilaitoksia – ihmisiä ja osaajia. Alusta on vain mahdollistaja, jonka rikkauden synnyttää sinne muodostuva sisältö. Tämä taas vaatii osallistumista sen käyttäjiltä.

Olemme saaneet hankkeen selvitysvaiheelle tukea EU:n Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman kautta – kiitokset tästä Etelä-Savon ELY-keskukselle. 

 

Auta kehitystyössä – tule mukaan kommentoimaan

Tarkoituksemme on saada julkaistua alustasta ensimmäinen versio ensi vuoden alussa ensimmäisen kvartaalin aikana. Mikäli sinulta löytyy kiinnostusta olla mukana kommentoimassa alustan sisällöllistä rakennetta alkuvuodesta 2023, ilmoittaudu allekirjoittaneelle! Toivomme saavamme kommentointiin mukaan noin 10-20 aktiivista ja eri toiminnan aluetta edustavaa henkilöä.

 

Kimmo Järvinen
Kumppanuus- ja kehitysjohtaja
p. 040 653 2073
kimmo.jarvinen@vmsv.fi 

 

VISIO: Yhdessä tekemällä Suomeen syntyy toimiva vesihuollon markkina ja sille markkinapaikka, joka kehittää palvelut uudelle tasolle sekä mahdollistaa palveluiden saatavuuden kaikkialle Suomeen – ehkä jopa maailmalle. Näin olemme yhdessä mahdollistamassa maailman parhaan vesihuollon säilymisen.