Menu Close menu

25.01.2023 Kimmo Järvinen

Kangasniemellä vesijohtovuotoa etsimässä

Löytyykö sitkeästi piilotteleva vuoto vaiko ei?

 

 

Marraskuun lopulla huomasin sattumalta Facebook-feedissäni uutisen, että Kangasniemen vesihuoltoverkostossa on merkittävä vuoto (tiedote), jonka sijainti ei ollut tiedossa ja jonka paikallistamiseen kyseltiin asukkaiden havaintoja. Kiinnostuin asiasta ja lähetin Kangasniemen tekniselle johtajalle Mikko Korhoselle viestiä, olisiko heillä kenties tarvetta lisäkäsille vuodon paikannuksessa, ja kerroin samalla vuodonhakulaitteistamme.

Parin päivän päästä sainkin puhelun vesilaitoksen vastaavalta hoitajalta Jukka Pylvänäiseltä. Hän kertoi, että vuoto oli suuruudeltaan useita satoja kuutioita vuorokaudessa, mikä merkitsi tuplamäärää normaaliin vuorokausikulutukseen verrattuna. Vaikka vuoto oli näinkin vuolas, siitä ei ollut tehty minkäänlaisia havaintoja maan pinnalla eikä ylimääräistä valuntaa näkynyt edes jäte- tai hulevesiverkostossa. Niinpä sovimme, että laitetaan kuin laitetaankin anturit hommiin.


 

Haku käynnistyy

Liikkeelle lähdettiin keskustelemalla ennakkoarvioista, joiden perusteella laadimme suunnitelman vuotopaikan haarukoinnille. Lupasin toimittaa anturit, joiden asennuksen ja siirtämisen maastossa laitoksen väki hoitaisi itse. Verkon digitoinnin ja antureiden paikkojen merkitsemisen järjestelmään hoidimme etänä Teamsin välityksellä.

Heti ensimmäisten päivien mittaukset keskittivät vuotoäänet samalle alueelle. Koska paikka oli haastava ja halusimme välttää turhien kuoppien kaivamisen, seurantaa jatkettiin pari päivää. Varmuuden vuoksi tutkimme aluetta vielä maamikrofonien avulla, laitoksen väki omallaan ja me omallamme, ja myös alueen kaivot tarkastettiin. Näiden tutkimusten ja yhdestä kaivosta tikkaiden välistä tihkuvan veden pohjalta teimme arvion, että laitteiden osoittama paikka hyvin todennäköisesti on oikea.

Selvityksen päätteeksi Pylvänäinen totesi, että ”Jos se vuoto tuosta löytyy, niin kyllä teillä melkoisen hyvät laitteet on!”
 

Seuraavana iltana, kun roudat oli sulatettu, monttu kaivettu ja kohteessa olevat kaapelit ohitettu, Jukalta tuli viesti: ”Vuoto löytyi pisteen kohdalta.”


 

Lopuksi

Kangasniemen tapaus oli hieno osoitus, kuinka laadukkaalla teknologialla pystytään auttamaan haastavissakin vuodonhakutapauksissa, ja samalla saavutetaan merkittäviä säästöjä kustannuksissa, kun vuotoja ei tarvitse etsiä summittaisen tiedon pohjalta.

Jos sinulla on siis epäilyksiä esimerkiksi vanhan verkoston piilovuodoista tai riesanasi on vuoto, joka ei paikkaansa tahdo paljastaa, ole yhteydessä. Katsotaan, kuinka voimme auttaa!

 

Kimmo Järvinen
Kumppanuus- ja kehitysjohtaja
puh. 040 653 2073 / kimmo.jarvinen@vmsv.fi