Menu Close menu

17.03.2023 Kimmo Järvinen

VesiYhteisön ensiaskeleet

***

 

VesiYhteisö on alkanut pikkuhiljaa kasvaa ja orastavia keskustelujakin on alettu varovaisesti avata. Käyttäjiä alustalla on tällä hetkellä noin 100, reilusta 60 organisaatiosta. Alku on rohkaiseva. Vielä ollaan kuitenkin aika alkutaipaleella, sillä alusta tarvitsee suuren määrän ihmisiä, jotta keskustelut saavat kunnolla tuulta alleen.

Ensimmäisen vuoden tavoitteena on saada alustalle mukaan 250 organisaatiota. Kun alalla on toimijoita varmasti 15-20-kertainen määrä tähän nähden, tavoite on vielä melko pieni, mutta jostakin on aloitettava.

(Aiheesta julkaistu aiemmin: VMSV:n alan toimijoita yhdistävään työhön tukea EU-rahoituksesta)
 

Mitäs on puuhailtu?

Mikäli tavoite halutaan saavuttaa, ei auta seisoa tumput suorina! Olemmekin pyrkineet näkymään somessa aiheen tiimoilta, ja olemme saaneet jokusen kutsun eri organisaatioihin VesiYhteisöstä kertomaan. Pienellä porukalla on pidetty ensimmäiset Teams-aamukahvitkin.

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on mm. osallistua YT23-näyttelyyn, missä tuomme myös VesiYhteisöä esille.  Lisäksi tarkoituksena on tavoitella reilua 800 vesiosuuskuntaa perinteisellä kirjeellä, ja montaa muutakin markkinoinnin keinoa pohditaan. Tärkein on kuitenkin se, että juuri sinä liityt mukaan, kutsut alustalle myös kollegasi ja verkostosi, ja mikä vielä hienompaa, kerrot alustasta omin sanoin omassa somessasi. Jotta sinä itse voit saada hyötyjä alustasta, pitää sinne saada riittävästi aktiivista porukkaa mukaan.

 

Miltä vaikuttaa tähän mennessä?

Vaikka keskustelussa näkyykin tietty varovaisuus, on palaute kahden kesken ja osin julkisesti ollut kannustavaa:

”Nyt saatiin keskustelualusta, jota on toivottu vuosia. Rohkeasti tutustumaan!”
Sara Rantamäki – Kurikan Vesihuolto Oy

”Hei vesialan tyyppi! Kannattaa rekisteröityä Kimmo:n avaamaan VesiYhteisöön, jotta saadaan hyvät ideoinnit ja projektit pystyyn. Uudenlainen tapa tehdä yhteistyötä. Ja meistä jokaisesta kiinni mitä tästä saadaan irti!”
Noora Liljanto – Keypro Oy

”Tämä on mielestäni uudenlaista ajattelua, jota yhteistyön virkistämiseksi ja viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi on kaivattu.”
Yksityinen kommentti

”Ihan mielenkiintoinen sovellutus tämä alusta, jos porukka vain tarttuu keskusteluun. Eli propsit pitää kyllä antaa tästä!”
Yksityinen kommentti

”Ala kaipaa enemmän avointa keskustelua ja kokemusten vaihtoa.”
Yksityinen kommentti

Keskusteluita on avattu muun muassa:

  • Veden etäluennasta,
  • kierrätysmateriaalien käytöstä maanrakennuksessa,
  • tekstiviestipalveluiden käytöstä ja
  • erilaisista vuotojen hallinnan tekniikoista

Jatketaan siis työtä ja tehdään yhdessä tästä toimiva alusta, josta kaikki osapuolet saavat hyötyä!

 

Tutustu: www.vesiyhteiso.fi

Rekisteröityminen: https://vesiyhteiso.solved.fi/request-to-join

Lisätietoja: kimmo.jarvinen@vesiyhteiso.fi tai p. 040 653 2073